sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

MUTAKAKKU - MUDCAKE


Mutakakku on ehdottomasti yksi suosikeistani! Kakku on parhaimmillaan juuri uunista otettuna kun keskusta on vielä valuvan pehmeä. Tämä supermehevä suklaakakku on täydellistä myös seuraavana päivänä jääkaappikylmänä. Olen aina ollut sitä mieltä, että leipomisen tulee olla yksinkertaista, nopeaa ja helppoa. Tällöin jää hyvin aikaa nimenomaan koristelulle! Mausta ei tule tinkiä näyttävän koristelun tai helpon reseptin perusteella, joten tavoitteenani oli jälleen kerran kehittää nopeasti toteutettava kakku, joka maistuu taivaalliselta.

Mutakakku

- 100g voita
- 2 kananmunaa
- 2 dl sokeria
- 2 dl vehnäjauhoja
- 1 dl kaakaojauhetta
- 2 tl vaniljasokeria
- ripaus suolaa

Voitele n. 16 cm halkaisijan irtopohjavuoan pohja ja reunat kevyesti ja vuoraa vuoka leivinpaperilla. Sulata voi. Vatkaa käsin kananmunat ja sokeri nopeasti sekaisin. Lisää hieman jäähtynyt voi. Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan siivilän läpi. Paista kakkua 200 asteisessa uunissa n. 15 min ajan. Koristele kakku laittamalla pitsiä tai kakkupaperi jäähtyneen kakun päälle ja ripottele päälle tomusokeria. Tarjoa kakku halutessasi jäätelön ja suklaakastikkeen kanssa.


A delicious and moist mudcake is absolutely one of my favourites! And this one is amazingly easy to make.

Mudcake

- 100 g melted butter
- 2 eggs
- 1 cup sugar
- 1 cup flour
- 1/2 cup cocoa powder
- 2 tsp vanilla sugar
- a pinch of salt

Preheat the oven to 390 degrees F (200 degrees C). Butter and line a 6 inch cake tin. Beat together butter and eggs in a large bowl. Mix all the dry ingredients. Add dry ingredients to the butter mixture. Pour batter into prepared tin. Bake in the middle of oven, about 15 minutes.

To decorate: Place a piece of lace on the cake and sprinkle powdered sugar on it. Remove the lace carefully and you have a beautiful pattern on your cake!






37 kommenttia:

  1. Mutakakku on ehdottomasti yksi minunkin suosikeista. Tämä on kyllä varmaan kaunein koskaan näkemäni mutakakku. Tosi herkullisen näköinen ja ihania kuvia taas kerran!

    VastaaPoista
  2. Etkö pistäny suklaata ollenkaan pohjaan? Ilmeisesti kaakao korvaa sen. Pitääkin kokeilla tätä versiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En laittanut suklaata ollenkaan pohjaan. Kaakao tekee tosiaan kakusta todella suklaisen :)

      Poista
  3. Minä kokeilin tätä kakkua juuri! :) Käytin 22 cm vuokaa joten päätin tehdä 1,5-kertaisen takininan. Näin ollen paistoinkin kakkua 18 min mikä ei sittenkään omassa uunissa riittänyt... Kakku siis romahti ja lössähti kun siirsin sen tarjoiltavaksi, MUTTA maistuu aivan mahtavalta!! Eikä maku tosiaan kaipaa sitä suklaata ollenkaan :) Ensi kerralla paistan vaan vähän kauemmin :) Kiitos reseptistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Paistoaika riippuu tosiaan uunista ja kakun koosta. Kun hieman heilauttaa vuokaa pystyy arvioimaan onko kakun keskusta tarpeeksi kiinteä. Kakku myös kiinteytyy jäähtyessään. Päivitän reseptiin että paistoaika tuolla pienelläkin kakulla on uunista riippuen n. 15 min :) Kiva, että kokeilit reseptiä ja ennen kaikkea, että tykkäsit mausta! Tämä on kyllä todellista herkkua! :)

      Poista
    2. Hih, piti tulla vielä infoamaan, että kylmänä kakku oli vieläkin parempaa ja pysyi koossa aivan täydellisesti! :) Ihanaa, että täällä on nykyään reseptejäkin upeiden kakkujen lisäksi :)

      Poista
    3. Joo kylmänä tuo kakku on kyllä ihanaa! Ja kiva, että resepteille on käyttöä! Niitä on ehdottomasti tulossa lisää :)

      Poista
  4. Koristelusta; mitä tarkoitat pitsillä? Tulee vaan mieleen joku mummin vanhan pitsipöytäliina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tähän käy vaikka se vanha pitsipöytäliina :) Eli koristelun voi siis tehdä pitsikankaan tai muovisen pitsiliinan avulla. Myös pitsireunuksisella kakkupaperilla saa kakun pintaan kivan kuvion :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tämä on kyllä helppoudessaan ihan huippu koristelutekniikka! :)

      Poista
  6. Wow, gorgeous! I love the lace trick, I just pinned it. :)

    VastaaPoista
  7. Kelpaako tähän maitokaakaojauhe vai tarvitaanko sitä tummempaa..? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen tumma kaakaojauhe toimii tässä. Esimerkiksi Van Houtenin (tai vastaava) kaakaojauhe on hyvä :)

      Poista
  8. Just meni kakku uuniin, saa nähdä feilaanko jotain tälläkin mutakakkukerralla vai en. Taikinan perusteella erittäin lupaavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ehdottomasti parasta! Käyhän ilmoittamassa, miten kävi :)

      Poista
  9. Ai jumantsuikka! Aivan us-ko-mat-to-man hyvää! Jollen tietäisi, niin en tosiaan uskoisi ettei ole tippaakaan suklaata, siis tämähän maistuu oikeasti suklaiselta eikä vaan kaakaolta. Ja niin mehevää ja pehmeää, nams. Alanpa tehdä mutakakkua useamminkin, eikä tarvitse kahteen kertaan miettiä mitä ohjetta käytän. Niin hyvää, sekä tuoreena että myöhemmin, voin todennäköisesti vain kuvitella millaista on yön yli vetäytyneenä, koska tuskinpa sinne asti riittää. Täydellistä, kiitos reseptistä!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että mutakakku onnistui ja maistuu! Itsekin teen tätä kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan, helppoa ja älyttömän hyvää :)

      Poista
  10. Elämäni ensimmäinen mutakakku meni juuri uuniin.. Ohjeen perusteella tehty taikina ainakin maistu hyvältä. Tein isompaan vuokaan ja taikinan kaksinkertaisena. Täytyy varmaan paistaa vähän pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa paistaa hieman pitempään, mutta kakku saa kuitenkin jäädä keskeltä pehmeäksi ja taikinaiseksi :) Toivottavasti kakku onnistuu hyvin :)

      Poista
  11. Aivan ihana mutakakkuohje, olen jo vuoden verran leiponut kyseisella reseptilla, ja kehuja on saanut kauheasti kakku! Olen aina tehnyt kaksinkertaisen taikinan 24 halkaisijaan, ja paistanut noin 20 min. Annan kakun viileta noin 15 min ja sitten irrottanut vuoastaan, hyvin sen kypsyyden tuntee ihan pohjaa heiluttelemalla. Taas on yksi uunissa. Kiitos kun jaoit hyvan reseptin!

    T. Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että pidät myös reseptistä! Se on yksi minunkin suosikeistani! Ja kiitos, että jaoit paisto-ohjeen isommallekin kakulle! :)

      Poista
  12. Kuulostaa helpolta ja hyvältä, pakko kokeilla. Miksi pitää sekä voidella että vuorata vuoka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoka voidellaan siksi, että leivinpaperi tarttuu silloin helposti vuokaan kiinni. Tarkempi ohje vuoan vuoraamiseen löytyy tästä postauksesta: http://www.paintedbycakes.com/2013/09/apple-caramel-upside-down-cake.html
      Kakku onnistuu varmaankin ihan vain voitelemalla vuoka, mutta laitan aina leivinpaperin kakkuvuokiin, koska kakku lähtee silloin todella helposti vuoasta irti ja paistuu tasaisemmin. Tämä mutakakku on kyllä sellainen kestosuosikki :) Helppoa ja superherkullista!

      Poista
  13. Sekotetaanko siis munat ja sokerit vain sekaisin, ei vaahdoksi? Näyttää kyllä herkulliselta, pakko kokeilla pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, eli ne sekoitetaan vain sekaisin. Ei tarvitse vatkata vaahdoksi. Olen koukussa tällaisiin superhelppoihin resepteihin :D

      Poista
  14. Kiitos ohjeesta, teen ystävälleni syntymäpäivälahjaksi vanhan ajan vanilja jäätelön seuraksi! :)

    VastaaPoista
  15. Ihana ohje, huomenna menee varmasti kokeiluun! yksi kysymys vain: millä tasolla uunissa kakku pitäisi paistaa? :)

    VastaaPoista
  16. Kannattaako kakku paistaa kiertoilmalla vai tavallisella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje on tehty tasalämmöllä paistettavaksi, kakun voi myös hyvin paistaa kiertoilmalla, jolloin kannattaa laittaa noin 10 astetta matalampi lämpötila.

      Poista
  17. Mate this is a very nice blog here. I wanted to comment & say that I enjoyed reading your posts & they are all very well written out. You make blogging look easy lol I’ll attemp to start a blog later today and I hope it’s half as good as your blog! Much success to you!

    VastaaPoista
  18. Wow, this is really satisfied by the great info is visible in this blog that to very much satisfied by the great info is visible in this gadget tech new blog. I am really like it very much for using the nice technology in this blog and the great technology is visible in this blog and the great services in this blog and the great services in this blog. Thanks a lot for visiting the nice info that to utilize the different amazoncoupon services.

    VastaaPoista
  19. Tein kakkua ja ei parempaa mutakakku ohjetta löydykään ;) Parasta vielä vaniljajäätelön kans :P

    VastaaPoista
  20. Paistoin kakkua 20 cm vuoassa 13 minuuttia. Jäi todella taikinaiseksi, mutta tykkään mutaisista mutakakuista. Jäähdytin kakun jääkaapissa kylmäksi jolloin sen sai helposti siirrettyä tarjoilulautaselle. Tarjoilin kermavaahdon kanssa, nam!

    VastaaPoista

Thank you for your comment!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...